JAUHOPÖLYN HAITTOJEN POISTAMINEN LEIPOMOISSA JA ELINTARVIKETEHTAISSA

Powdean tuotekehitys on reagoinut leipomo- ja elintarvikealan tiukentuneisiin pölypitoisuusvaatimuksiin ja kehittänyt jauhovaakoihinsa täysin pölytiiviin Anti-Dust™ huuvamekanismin.

Leipomot ja elintarviketehtaat kaipaavat apua

Parin sadan vuoden ajan on tiedetty, että hengitysteiden oireet ovat leipomossa ja jauheita käsittelevissä elintarviketehtaissa työskentelevien vitsaus. Olemme oppineet tuntemaan nämä oireet jauhoastmana ja -nuhana. Sairaudet johtuvat erityisestä herkistymisestä jauhopölylle ja sen eri osasille, kuten entsyymeille. Hengitysteiden ja silmien työperäisiä oireita ilmoitetaan eri tutkimuksissa vaihtelevan noin 10 -30%. Astmaan sairastuu vähintään 5-10 %. Suomessa leipurilla on edelleen kaikista ammattiryhmistä suurin riski sairastua ammattiastmaan (ks. H. Keskinen ).

Pölyaltistumisen alentaminen leipomoissa

Leipomoiden (ja elintarviketehtaiden jauhopöly aiheuttaa ongelmia sekä työtekijöille että koneille ja laitteille. Pölyn vähentämiseen ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, vaikka jauhopölyn haitallisuus on tiedetty jo vuosisatoja. Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että pölypitoisuutta voidaan alentaa merkittävästi teknisin menetelmin.

Altistuminen

Leipomoissa ja jauhoja käsittelevissä elintarviketehtaissa on useita pölyisiä työvaiheita ja jauhopölyn kahdeksan tunnin HTP-arvo 5 mg/m3 on ylittynyt monissa töissä. Pölyisimpiä töitä ovat olleet pelkkä taikinanteko, taikinanteko ja ylöslyönti sekä pelkkä ylöslyönti ja viiralla tai reikäleipäkoneella työskentely. Taikinanteossa keskimääräinen kokonaispölypitoisuus on ollut noin 2-kertainen orgaanisen pölyn raja-arvoon nähden ja lisäksi tulosten vaihtelu on ollut suurta. Suurimmat pitoisuudet ovat olleet useita kertoja suurempia kuin HTP-arvo. Lisäksi entsyymien ja muiden lisäaineiden punnituksessa on mitattu lähes HTP-tasoja.

Taikinanteko

Osittainenkin pölylähteen kotelointi on osoittautunut mittausten mukaan vaikuttavan leipomotyöntekijän pölyaltistukseen. Taikinapatojen suojien vaikutus pölyisyyteen on selvä. Mitä suljetumpi jauhon annostelulaite ja suojakansi on, sitä pienempi on pölypitoisuus työntekijän hengitysvyöhykkeellä. Käytettäessä suljettua järjestelmää kokonaispölypitoisuus on alle 5 mg/m³. Pölyttömimpänä järjestelmänä on taikinapata, joka on täysin suljettu ja jossa käynnin aikana kohdepoisto on toiminnassa. Taulukossa 1 esitetään Työterveyslaitoksen tuloksia leipomoissa tehdyistä mittauksista taikinanteossa.

 

Taulukko 1.  Kokonaispölypitoisuudet taikinanteossa(jauhojen annostelussa pataan/vaunuun)

Powdean pölytiivillä huuvamekanismilla  estät jauhepölyn syntymisen jauhoannostelussa

Powdean tuotekehitys on reagoinut leipomoalan pölypitoisuusvaatimuksiin ja kehittänyt jauhovaakoihinsa pölytiiviin Anti-Dust huuvamekanismin ( kuva1).

Automaattisesti toimiva huuva laskeutuu paineilmatoimisten sylintereiden ohjaamana taikinavaunun päälle sulkien sen jauhovaa’an tyhjennyksen ajaksi. Vaa’an tyhjennettyä huuva nousee automaattisesti yläasentoonsa, jolloin taikinavaunu voidaan poistaa vaa’an alta.  Pitkien sylinterijohteiden ansiosta mekanismi soveltuu erikokoisille taikinavaunuille.

 

 

Pölytiiviin jauhovaa’an edut:

  •  pölypitoisuuden k-arvo jää taikinan teossa   alle 5mg/m3
  • täyttää työsuojelumääräykset
  • pölyn määrä leipomotiloissa vähenee selvästi
  • siivoustarve vähenee, jolloin rahaa säästyy
  • työntekijöiden työviihtyvyys paranee
  • parempi tuottavuus
  • pienempi vaihtuvuus henkilökunnassa
  • helpompi rekrytointi, kun työolot ovat kunnossa

Lisätietoa : Tuomo Kousa, DI, Powdean toimitusjohtaja

Jaa tämä

 Artikkeli

WhatsApp
LinkedIn
Facebook

Tilaa Powdean uutiskirje

Valitse ryhmä, johon parhaiten koet kuuluvasi