ARTISAN LINE

Tee reseptiikasta ja taikinanteosta kilpailuetusi

Taikinanteon automatisointiratkaisut hieman pienemmille leipomoille ja tuotantolaitoksille

Kilpailun tiukentuessa leipomoperinteiden nykyaikaistaminen on välttämätöntä myös pienissä leipomoissa

Hyvät reseptit vaativat tarkkuutta ja onnistumista joka ikinen kerta. Tasalaatuisuuden ja maun ei tarvitse olla taikinan tai reseptin tekijän varassa. Inhimilliset virheet, ulkoa muistamiset ja laskukaavat on mahdollista poistaa digitalisoimalla reseptiikka.  Myös kuluttavat työvaiheet ja astmaoireet voidaan poistaa turvallisella jauheenkäsittelyllä.

Me välitämme ja siksi haluamme auttaa pieniä leipomoita pysymään kilpailukykyisinä.  30 vuoden aikana olemme kehittäneet yhdessä leipureiden kanssa täysin uusia ja arjen työtä helpottavia ratkaisuja, jotka ratkaisevat erityisesti leipomoiden taikinanteon prosessin ja jauheenkäsittelyn haastavimmat vaiheet. Nyt olemme kasvaneet pienestä suomalaisesta Jauhetekniikasta myös kansainvälisiä yrityksiä palvelevaksi Powdeaksi. Haluamme esitellä uudet Artisan Line ratkaisumme pienille leipomoille, joiden avulla autamme ratkaisemaan arjen ongelmia ja pysymään kilpailukykyisenä.

Artisan Line, mistä koostuu?

Laitteet

Modulaariset ja älykkäät annostelu­laitteet ja ratkaisut

Sovellukset

Raaka-aineiden ja reseptiikan digitaalista hallintaa

Tukipalvelut

Huoltopalvelut, varaosat ja etäyhteys laitteisiin

Mitä hyötyjä saavutat ?

Reseptien digitalisointi

Annosteluvirheet ja hukkataikinat

Avullamme tuuraajakin onnistuu tekemään tuotteet reseptin mukaisesti. Hävikki minimoituu, maku ja laatu vakioituu

Raaka-aineiden hallinta

Varastointiongelmat ja raaka-aine hävikki

Autamme hallitsemaan ja tehostamaan raaka-aineiden varastointi ja kiertoa, samalla raaka-aineiden jäljitettävyys paranee

Työturvallisuus

Pölyinen ja raskastyö

Autamme luomaan siistin ja pölyttömän työympäristön myös pieniin tiloihin paremmalla työergonomialla

Automatisointi

Tuottamaton työ ja kiire

Käytä aikasi annostelun sijaan tuotteen muotoiluun ja uusien tuotteiden kehittämiseen.

Työnohjaus

Ajantasaisen tiedon puute

Tee riittävyysennusteita aikaisemman ajanjakson perusteella. Pidä reseptiikka, inventaariot, raaka-ainemenekin seuranta ajan tasalla vaikka kotoa käsin

Kannattavuus

Kannattavuus ja investointihaasteet

Resurssoi työt kannattavammmin ja laske tuotteiden omakustannearvo ja kate. Kehitä toimintaa ilman suuria investointeja

Haluatko tietää enemmän? Lataa Artisan line -esite

Artisan Line tuotteet käsin­annosteluun

100 % tarkkuutta käsinannosteluun

Digitalisoi reseptisi ja tuo ne  näkyviin Älyvaa’an tai Powdermatic M60:n annostelua opastavalle ruudulle

Loading...
check-torq

Valvoo käsin tapahtuvaa punnitusta ja tallentaa punnitustapahtumat talteen laadunseurantaa varten

check-torq

Digitalisoit reseptisi Taikinamesteri™ohjelman avulla ja varmistat,että käytössä aina viimeisin resepti

check-torq

Saat Älyvaa’an käyttöösi vain 249€/k PowdeaLease rahoituksella

Artisan Line tuotteet koneelliseen annosteluun

100% automatisoitua koneellista annostelua

Automatisoimme raaka-aineannostelun ja digitalisoimme tuotantotiedot näkyviksi ja seurattaviksi. Me tuemme uusien työtapojen ja digitaalisten työkalujen käyttöönotossa, jonka seurauksena hukka pienenee, tuotanto tehostuu ja tuotteiden laatu vakioituu

Loading...
check-torq

Vähennä työvoimakulujasi antamalla Powdermatic Lite S:n hoitaa annostelu

check-torq

Napin painalluksella Powdermatic Lite S annostaa pienaineet reseptin mukaan siirtolaatikkoon

check-torq

Soveltuu lähes kaikkien jauhe-ja raemaisten aineiden annosteluun

check-torq

Markkinoiden nopein annostelulaite jauheseosten annostelemiseksi keräilylaatikoihin

check-torq

Patentoitu annosteluteknologia, joka mahdollista yli 100 laatikon täytön tunnissa

check-torq

Soveltuu lähes kaikkien jauhe-ja raemaisten aineiden annosteluun

check-torq

Annosta pienaineet suoraan pataan tarkasti reseptin mukaan punnittuna

check-torq

Vapauta taikinantekijäsi jauhoannostelusta tuottavampaan työhön

check-torq

Säästä 3-5% leipomon raaka-ainekuluissa tehostuneena raaka-ainekäyttönä ja vähentyneenä hävikkinä

Tehokas kohdepölynpoisto yhteen poistopisteeseen

Suodatinelementtien automaattipuhdistus

Itsenäisesti toimiva tai saumattomasto integroituu Powdean annostelulaitteistoon

Materiaalikäsittelyn asiantuntijan PowderHow takaa toimintavarmuuden

Kiinnostuitko? Rakenna oma annosteluratkaisusi Powdea Solution Configuratorilla

Ratkaisukonfiguraattorin avulla räätälöit laitteistosta juuri sinun tarpeeseesi sopivan ja lähetät meille tarjouskyselyn.

PALVELUMME LAITETOIMITUKSIIMME

Parasta tukea ja palvelua

Saat meiltä alamme parhaat palvelut laitteistojemme koko elinkaaren ajaksi. Kiireellisissä asioissa ota yhteyttä 24/7 päivystävään Service Hotlineen, muissa asioissa soita tai jätä viesti

Opi lisää

Tilaa Powdean uutiskirje

Valitse ryhmä, johon parhaiten koet kuuluvasi